Jyväskylästä tuli kauppiaiden, mutta myös käsityöläisten kaupunki. Jo Jyväskylän kappelissa harjoitti ammattiaan useammanlainen käsityöläinen: heidän joukossaan muun muassa hattumaakari Eric Fagerlund, kultaseppä Gustaf Weckman, värjäri Fredrik Grek. Tieto “elätyskeinon vapauden” omaavan uuden kaupungin perustamisesta levisi kaikkialle. Ensimmäisten kaupunkiin muuttaneiden joukossa oli vankka edustus käsityöläisiä muualta Suomesta. Kaupugin käsityöläisten tuli hakea porvarioikeus. Hakijan tuli olla “hyväsoimainen ja harjoituksensa taitava”. Käsityöläiset muodostivatkin porvariksi hyväksyttyjen joukossa enemmistön.

Käsityöläisten ammatillinen reitti toimi nuoressa koulukaupungissa kouluna, omalla tavallaan. Käsityöläisen ura alkoi usein oppilasajasta, jossa oppipoika sitoutui mestarin apulaiseksi – tyypillisimmin neljän vuoden ajaksi. Tämän jälkeen saattoi alkaa nk. kisälliaika, “syventävät opinnot” kohti ammattia. Kisällinä pystyi toimimaan saman mestarin alaisena, mutta tyypillistä oli, että kisällinäytteen perässä lähdettiin Jyväskylästä vuosiksi ensin Kuopioon, sitten Ouluun ja jopa haluttuun Pietariin.

Takaisin juurille ammattiin tuleminen ei välttämättä ollutkaan käsityöläisosaajalle niin helppoa, vaikka mestarin pätevyys olikin takataskussa ja maailmaa eri mausteineen nähty: kaupungissa jo asuvat kollegat eivät välttämättä katsoneet uutta kilpailijaa suopeasti ja kaupunkilaisen käsityöläismestarin asema saattoi olla monien valituskierrosten takana – jos irtosi loppupeleissä lainkaan.

Teollinen esineiden tuotanto oli vasta haavekuvaa, ja koneellinen massatuotanto oli 1800-luvulla tuiki tuntematon käsite. Tämä teki paikallisen käsityöosaamisen tärkeäksi. Ahkerat ammattinsa osaavat käsityöläiset tekivät parhaansa palvellaakseen kasvavan pikkukaupungin ja sen ympäristön tarpeita. Jyväskyläläisissä käsityöläiskodeissa ei kuitenkaan eletty varsin suureellisesti. Useilla mestareilla oli suuri perhe ja säästäväisyys oli jokapäivästä. Oli perheitä, joilla oli verstaan lisäksi vain yksi huone. Siinä asuttiin, nukuttiin ja syötiin. Keskitason käsityöläiskodissa oli verstaan lisäksi sali, makuukamari ja keittiö. Joissain kodeissa sisustus saattoi noudattaa ajan säätyläismallia, joskin hieman vaatimattomampaa sellaista.

Käsityöammatin koneellistuminen ja verstaiden muututtuminen tehdasyrityksiksi toi uuden aikakauden myös Jyväskylään. Monet käsityöläiset luopuivat ammatistaan. Muun muassa tuottavampi kauppiaan ammatti houkutti käsityöläisten poikia. Jyväskyläläläiset käsityöläiset käyttivät hyväkseen myös kaupungin tarjoamaa koulutusmahdollisuutta. Suomen papisto ja opettajisto on kasvattanut jäsenistöään Jyväskylän käsityöläissuvuista.

Kaiken kaikkiaan käsityöläisyyden perinne on ollut ja on Jyväskylässä varsin vahvaa. Tämä punainen lanka näkyy kautta linjan kaupungin historiassa – kaupunki on myös käsityöläisten Jyväskylä.

Kuparisepän talon keittiö sisutettuna 1800-luvun lopun asuun, Keski-Suomen museon käsityöläismuseot. Kuva vuodelta 1956, Kauko Kippo, Keski-Suomen museo.
Lukkarinlesken kamari Kuparisepän talossa sisutettuna 1800-luvun lopun asuun, Keski-Suomen museon käsityöläismuseot. Kuva vuodelta 1956, Kauko Kippo, Keski-Suomen museo.
Lähteet

Sariola, V. Jyväskylän käsityöläiset 1837-1930. Jyväskylä 1930. Np. Jyväskylä 2005.